Kuka on puun takana? Metsäpäällikkö Jussi Torpo

Reiluuden asialla – metsässä ja ihmisten parissa
Metsäpäällikkö Jussi Torpolla on yli 30 vuoden kokemus metsäalasta, puunhankinnasta ja erilaisista sahayhtiöistä. JPJ:llä hän on toiminut vuoden 2024 maaliskuusta asti. Jussi tietää, että sama lainalaisuus koskee kaikkia JPJ:n työntekijöitä – luonnon, ihmisten ja muuttuvien markkinoiden parissa häärääminen on asioiden jatkuvaa yhteensovittamista. Jussia motivoi uuden luominen ja asioiden eteenpäin vieminen.
Mitä metsäpäällikön arki sisältää?
”Toimin ketjun alkupäässä eli vastaan siitä, että tukkeja tulee sahalle riittävä määrä, oikeaa laatua ja oikeaan aikaan – yhdessä kokeneiden hankintaesimiesten kanssa. Annan heille tavoitteet siitä, kuinka paljon sahalle pitää tietyllä aikavälillä saada kuusi- tai mäntytukkia.
Teen vuosisopimukset auto- ja koneyrittäjien kanssa tarkastellen edellistä tilikautta ja suunnitellen jatkoa, jotta hankintaesimiehillä on riittävä ja tarpeisiimme sopiva kalusto. Teen vierastoimitus- ja sivutuotesopimukset erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Kuukausiyhteenvedot ja muu raportointi kertovat toteutuneista määristä, hinnoista ja laadusta.
Työssäni olen paljon tietokoneella, neuvotteluissa tai puhelimessa. Olen myös sahan tukkikentällä ja vastaanotossa, ja toisinaan pitää käydä sahalla varmistamassa, että toimitettujen tukkien laatu ja määrä vastaavat sahan tarpeita.”
Miten tuot oppimiasi hyviä käytäntöjä JPJ:lle?
”Minulla on laaja-alainen kokemus puunhankinnan eri tehtävistä, minkä ansiosta voin tuoda erilaisia toimintatapoja JPJ:n käyttöön. Olen opetellut JPJ:n tapoja toimia ja oppinut jo tänä aikana paljon uutta. Minulla on ollut todella mukava ensimmäinen vuosi. Täällä on rautaisia ammattilaisia, jotka ennakkoluulottomasti ovat lähteneet mukaan uusiin kehityshankkeisiin. Töitä tehdään tosissaan, muttei totisena.
Kun tulin JPJ:lle, kiersin kaikki metsätoimihenkilöt läpi, pidin palavereja ja kirjasin asioita ylös: Mikä on hyvin? Mitä voisi muuttaa? Nyt, kun katson sitä listaa, monia asioita on jo saatu työn alle tai maaliin saakka. Toki vielä on paljon työlistaa jäljellä ja paljon on tullut uusia toiveita, mikä pitää mielen virkeänä.
Tuon mukanani hyväksi havaittuja käytäntöjä, mutta en tyrmää vanhaa, vaan tarjoan erilaista näkökulmaa. Uskon ideointiin, keskusteluun, kuunteluun ja yhdessä tekemiseen. Kun saan itselleni kokonaiskuvan ja tavoitteen kirkkaaksi mieleen, lähden määrätietoisesti mutta muita kunnioittaen sitä kohti.”
Mitä sanoisit metsäalasta ja sen tulevaisuudesta?
”Ulkopuolinen säätely on lisääntynyt vuosikymmenien varrella, kuten muillakin aloilla. Tulee uusia lakeja, direktiivejä ja asetuksia, joihin meidän pitää sopeutua. Suomessa asiat ovat varsin hyvin, mutta parantaaksemme metsien tilaa kaikkialla, pitää samojen EU-päätösten luonnollisesti koskea kaikkia – vaikka päätöksen juurisyyt eivät kohdistuisi Suomeen.
Mielestäni metsäalan ja varsinkin puutuotealan tulevaisuus on loistava. Jos vertaa muihin raaka-aineisiin, vaikka teräkseen tai betoniin, me tuotamme uusiutuvasta luonnonvarasta eli kestävästi hoidetuista metsistä puutuotteita, jotka säilyvät vähintäänkin vuosikymmeniä tai hyvin hoidettuna jopa vuosisatoja.
Sahamme optimaalinen sijainti huippulaatuisten metsien keskellä mahdollistaa puun lyhyet kuljetusmatkat, mikä pienentää hiilijalanjälkeä. Me JPJ:llä korvaamme fossiilisen polttoaineen kotimaisella, uusiutuvalla energialla, jolla tuotamme lähilämpöä Korkeakosken taajamaan.”
Mikä erottaa JPJ:n muista toimijoista ja työnantajista?
”Yhdellä sanalla: reiluus. Kaikki tehdään asiallisesti ja reilusti, niin omaa henkilöstöä kuin sidosryhmiä kohtaan – aina metsänomistajasta lopputuoteasiakkaalle asti. Myös luottamus työntekijöitä kohtaan on luja, mikä sitouttaa työntekijöitä yhtiöön tiukasti. Juuri reilun työnantajakuvan vuoksi hakeuduin JPJ:lle, ja tämä positiivinen kuva on vain vahvistunut.
Suomessa on vahva perhemetsätalous, mikä on tällaiselle kasvolliselle yhtiölle oiva tukipilari. Perhe myy perheelle puuta – se on mielestäni iso arvo itsessään.”
Mitä touhuat vapaa-ajalla työn vastapainoksi?
”Maatilan poikana olen tehnyt nuoresta asti metsätöitä, mitä teen edelleen mielelläni omilla puuhapalstoillani. Metsä on siitä hyvä kaveri, että siellä ei tekeminen lopu. Hyötyliikunnan lisäksi kesällä pyöräilen ja talvella hiihdän.”