Kuka on puun takana? Linjatyöntekijä Kimmo Harju

Tasaamolla pitää olla tarkkasilmäinen

Linjatyöntekijä Kimmo Harju on viihtynyt JPJ-Woodilla jo 15 vuotta. Hän haki JPJ:lle avoimella hakemuksella, kun hänen silloinen työnantajansa muutti toiselle paikkakunnalle. Kimmolle on vuosien varrella syntynyt kattava kokonaiskuva sahan toiminnasta – hän on työskennellyt niin rimoituksessa, lajittelussa kuin paketoinnissa. Nykyään Kimmo työskentelee tasaamolla sahatavaran jälkikäsittelyssä.

Mitä sahatavaran jälkikäsittelyyn kuuluu?

”Työskentelen tasaamolaitoksella, jonka JPJ rakensi kymmenisen vuotta sitten. Tasaamo toimii sahausprosessin loppupäässä. Sahatavara tulee tasaamoon hissillä kuivaamon ja rimoituksen jälkeen. Kone lajittelee kameroiden avulla sahatavaran laaduittain ja pituuksittain 50 eri lokeroon. Kun lokero on täynnä, puu kulkee pakkaamoon.

Työni on puun laatulajittelua. Syötän tietokoneelle ajo-ohjeet sekä ajojärjestyksen puulaatujen ja esimerkiksi vajaasärmäisyyden mukaan, työnjohdon määräysten mukaisesti. Hylytän nappia painamalla linjastolta sivuun kaikki vähänkin haljenneet ja esimerkiksi värivikaiset kappaleet. Kameroista huolimatta paras työkalu on omat silmät – työni on jatkuvaa tarkkailua.”

Miten arki tasaamolla sujuu parhaiten?

”Teen aamu- ja iltavuoroa. Meitä lajittelijoita on kaksi, eli kaveri toimii sahatavarahissillä. Toisinaan olen yksin, jolloin seuraamista on vielä enemmän, kun hissistäkin pitää huolehtia. Lajittelu on melko tarkkaa hommaa, kun kyseessä on melkein valmis tuote prosessin loppupäässä.

Meidän vuorossamme on hyvä porukka, ammattitaitoisia ihmisiä. Jotkut kokeneempia, toiset uusia, eli välillä myös opetan tai autan muita, ja minua autetaan myös.

Olen omasta mielestäni arjessa tarkka, ja ahkerakin koetan olla. Tykkään siitä, että on tekemistä, eikä vain istumista. Minusta on myös kiva, kun on jotain sutinaa ympärillä. Ja jos laadutuksessa tulee vastaan jotain erikoista, kysyn hyvinkin herkästi työnjohdolta, että miten tehdään.”

Millainen työnantaja JPJ mielestäsi on?

”Minun mielestäni JPJ tai Jiippari, kuten täällä sanomme, on hyvä työpaikka, ja siksi olen viihtynyt jo pitkään. Arvostan sitä, että meihin työntekijöihin luotetaan.

Meillä joustetaan ja asioista voi neuvotella. Esimerkiksi vapaat kyllä järjestyy toiveiden mukaan, jos se on vaan mahdollista. JPJ tuntuu myös aika varmalta työnantajalta, hommia on riittänyt ainakin tähän asti.

Täällä kehitetään asioita koko ajan. Kesällä sahalinjan jälkeiseen tuorelajitteluun uusitaan kameralaadutusjärjestelmä. Tasaamon puolella tietokoneeseen on tullut lisää erilaisia ohjelmia viime vuosien aikana. Muutokset toki vaativat uuden oppimista, koeajoa ja testailua, mutta ohjeetkin tulevat nykyään tietokoneelle, eikä tarvitse enää plärätä paperiohjeita.”

Mitä teet vapaa-ajalla työn vastapainoksi?

”Kesällä pyöräily on meikäläisen himohommaa. Minulla on pari erilaista polkupyörää. Yleensä teen maantiepyörällä 20–30 kilometrin lenkin. Pisin matka tähän mennessä on 80 kilometriä, siinä sai jo polkea.

Talvella lenkkeilen, ja olenpa käynyt myös luistelemassa järven jäällä Tohlopin luisteluradalla Tampereella. Asun Orivedellä ja seuraan jääkiekkoa, joten käyn katsomassa muun muassa Fortunan paikallisotteluita. Ilveksen ja Tapparan väliltä valintani on Tappara.”